Omaishoitajat tekevät yhteiskunnalle arvokasta ja korvaamatonta työtä, mutta heidän asemansa on yhä liian heikko.

Monet heistä hoitavat läheisiään ympärivuorokautisesti ilman riittävää lepoa tai tukea. Tämä voi johtaa uupumukseen ja taloudellisiin vaikeuksiin. Nykyiset hoitopalkkiot ovat riittämättömiä suhteutettuna työn määrään. Palkkiota ei ole myöskään sidottu työelämän palkkakehitykseen. Tämä ei ole inhimillistä, omaishoitajien työpanos on vihdoin tunnustettava asianmukaisesti.

Nykyinen omaishoidon tuki on siis usein riittämätön, eikä se huomioi työn sitovuutta ja fyysistä sekä henkistä kuormittavuutta.

Moni joutuu tinkimään omasta toimeentulostaan ja hyvinvoinnistaan, koska hoitovastuu ja huoli läheisestä estää muun työn tekemisen. Lisäksi lakisääteiset vapaapäivät eivät läheskään aina toteudu käytännössä, koska sijaishoitoa ei yksinkertaisesti ole saatavilla.

Jotta omaishoitajien asemaa voidaan parantaa, palkkauksen olisi oltava kohtuullinen ja oikeudenmukainen ja verotuksen kevyempää.

Lisäksi tarvitaan joustavampia tukimuotoja, kuten parempia vapaajärjestelyjä ja kattavampia työssä jaksamista tukevia palveluita.

Omaishoitajat eivät saa olla vain säästökeino kunnille ja valtiolle, vaan he ovat niitä hoivan peruspilareita, joiden jaksamisesta on huolehdittava.

On aika siirtyä sanoista tekoihin. Inhimillinen yhteiskunta huolehtii heikoimmistaan.

Hyvin hoidettu omaishoidon tuki ei ole vain inhimillinen ratkaisu. Sen on oltava myös taloudellisesti kestävä tapa varmistaa, että apua tarvitsevat saavat parasta mahdollista hoitoa.

Ilman omaishoitajia hoitovastuu kaatuisi raskaasti julkista taloutta rasittavaksi, eli julkisen terveydenhuollon ja hoivapalvelujen hoidettavaksi.

Hoitajien on voitava tehdä työtään ilman kohtuutonta taakkaa.

Omaishoitajien työn arvostus on päivitettävä vastaamaan nykyajan tarpeita.

Kuva: Mari Lind