Politiikassa pitäisi olla tilaa erilaisille mielipiteille, mutta myös vastuulle, arvokkuudelle ja toisten kunnioittamiselle. Vallan mukana tulee myös vastuu omasta käytöksestä ja siitä, millaista esimerkkiä näytämme.

Mielestäni politiikan ongelma ei ole se, että olemme eri mieltä, vaan ongelma on siinä, että poliittisesta keskustelusta on tullut vastakkainasettelua, henkilöitymistä ja oman edun puolustamista yhteisen hyvän kustannuksella. Mistään asiasta ei tunnu enää voivan puhua ilman, että sinut pitää saman tien niputtaa persuksi, vihervassariksi, wokehomoksi tai natsiksi – yleensä vielä väärään porukkaan. Jos se ei riitä, seuraavaksi solvataan koko suku, ammattikunta, harrastukset, ulkonäkö, lemmikit ja vielä automerkki päälle.

Mihin suuntaan meidän keskustelukulttuurimme on jo jonkin aikaa mennyt?

Sosiaalinen media on tärkeä väline. Sen avulla voidaan keskustella, vaikuttaa ja antaa ääni myös niille, jotka eivät muuten pääse kuuluviin. Mutta some ei saisi määrittää sitä, millaiseksi meidän yhteiskunnallinen keskustelumme on osin mennyt. Some voi olla yhteiskunnan olohuone – tai se voi olla some-sirkus, jossa kovin huutaja kannustajineen saa suurimman lavan.

Mitä jos esim. lastenhoitajat käyttäytyisivät samalla tavalla kuin osa poliitikoista?

Vinoilisivat lapsille, vähättelisivät niitä, jotka eivät osaa pitää puoliaan ja vielä kehuisivat niitä, jotka öykkäröivät kaikkein kovimmin. Kuulostaisiko hyvältä kasvatukselta? Ei tietenkään. Miksi sama käytös on sitten politiikassa hyväksyttävää?

Aikuisten – erityisesti vallankäyttäjien – pitää näyttää esimerkkiä siitä, miten ollaan eri mieltä, miten ”riidellään” rakentavasti ja miten toista ihmistä kohdellaan.

Sen sijaan, että etsitään jatkuvasti syitä siihen, miksi ollaan vihollisia, etsittäisiin syitä siihen, miksi ollaan samalla puolella, edes jossain asioissa.

Ei siksi, että olisimme samanlaisia, vaan siksi, että olemme tässä kaikki yhdessä!